Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €
« Takaisin

Pastorelli sukkatossut



Italialaisen Pastorellin sukkatossut ovat ihanan ihastuttavaisen pehmeät kilpavoimistelukäyttöön suunnitellut sukkatossut. Puotiin Pastorelli on päätynyt myös sukkatossujen merkiksi sen vähemmän nyppyyntymisen, luonnonkuituisen, hengittävän materiaalin ja hyvän istuvuuden vuoksi.

Tanssiinasta sukkatossuja saa kolmessa eri koossa. 
Koko S sopii numeron 30 jalasta kapoiseen numero 35:en, ja koko M taas 35:n jalasta 40:n numeron jalkaan, ja koko L koosta 39-40 eteenpäin.

Sukkatossun on tarkoitus nousta jalkaa pitkin sen verran korkealle, että päkiän luut peittyvät kunnolla, ja että varpaan välit eivät näy tossun etureunan alta. Liian pieni tossu jää turhan matalaksi ja pyörii siksi helposti pois jalasta, ja liian suuri tossu taas ei pysy paikoillaan liiallisen leveytensä ansiosta. 

Pastorellin sukkatossut ovat ihanteelliset tossut kokeneiden voimistelijoiden kisatossuiksi ja ihkaensimmäisiksi pienten voimistelijoiden päkiätossuiksi pehmeytensä ja muotoutuvuutensa vuoksi. Myös varpaiden ojennukset näkyvät näissä tossuissa ihanteellisesti, mikä auttaa paitsi treenitilanteissa, myös kisasuorituksessa. Pehmeä ja muotoutuva materiaali antaa varpaiden levitä lattiapintaa vasten yhdellä jalalla ollessa ja pirueteissa, jolloin haastavat liikkeet on helpompi suorittaa paremmassa tasapainossa.

Sukkatossut kestävät myös konepesun 40 asteessa suunnilleen samanväristen pyykkien joukossa. Pese sukkatossut pesupussissa hukkumisen estämiseksi, ja kuivaa ilmavasti narulla.

Käyttövinkkinä suosittelemme tossujen käyttämistä vuorojaloissa, jolloin tossut kuluvat tasapuolisemmin ja saavat lisää käyttökestävyyttä. 

Tanssiinasta suositellaan puolitossuille säilytystä kangastossupussissa. Näin pienet tossut eivät huku niin helposti, ja tuulettuvatkin helpommin treenikertojen välillä.

Hinta:18.00 €

Vaihtoehdot

Tuote
Koko S (sopii noin koille 30-35)
Koko M (sopii noin koille 35-40)
Koko L (sopii noin koille 40-44)

Lisätiedot

Valmistaja: Pastorelli
Valmistettu: Italiassa